Takaisin

”Heinu” 10 vuotta.

Debyytti-albumini ”Heinu” täyttää kymmenen vuotta.
Heinu sai alkunsa tavattuani Timo Luukkasen vuonna 2010. Timo oli uinut syvällä musiikkibusineksen koukeroissa jo pitkään ja tutustuimme hänen poikansa iltapäiväkerhotoiminnan kautta.
Työskentelin tuolloin HJK:n liikuntailtapäiväkerhotoiminnan parissa Punavuoren ala-asteella. Olin juuri saanut tietää, että sain pääroolin Muskettisoturit musikaalista ja olin toki keikkaillut aktiivisesti jo Jimmy Colan kanssa. Olin myös tehnyt omaa musiikkia ja olinkin halukas julkaisemaan sellaista. Timolla oli demoja ja kuuntelimme niitä Timon työhuoneella Uudenmaankadulla.
Timolla oli kontakteja suomalaisiin kärkinimiin, mitä tulee musiikintekijöihin, joihin taas minulla oli valovuosi tuossa vaiheessa. Levylle lopulta päätyikin mm. Timo Kiiskisen ja Kauko Röyhkän tekstejä. Sain levylle pari omaa co write-laulua ja kappaleista peräti kahdeksan päätyi myös Radio Suomen ohjelmiin. Oma sävellykseni ”Kesäksi talven” päätyi Levylautakunta-ohjelman raatiin ja sai hyvät arvostelut. Muistan olleeni Kuopiossa hotellihuoneessa sinä lauantaina keikkareissulla ja minusta tuntui ensimmäistä kertaa, että olen saanut jotain omaa aikaiseksi musiikin parissa. Haaveista tuli totta.
Levyn myötä keikkailtiin vähän. Jimmy Cola oli iskussa ja taloudellinen paine ajoi taiteellisen puolen edelle. Sen olen valmis myöntämään näin vuosien jälkeen. Julkaisin samaan aikaan myös Steen1Orkestran musiikkia ja keikkailimme bändin kanssa ympäri Suomea isoilla klubeilla. Se oli juhlavaa aikaa. Olin hyvin pitkälti musiikin ympäröimä.

Albumin sisältö oli minulle rakasta Roots-iskelmää. Sen lisäksi, että olin päässyt Helsingin musiikkipiireihin, olin myös omilla ansioillani saavuttanut lähtökohdan uralleni.
Levylle päätyi soittamaan nippu suuresti arvoastamiani muusikoita, kuten mm. Topi Kurki, Pekka Gröhn, Tuomas Wäinölä, Mikko Kosonen ja omasta bändistäni Juha Sokka ja Mika Latvala.
Äänitysten kohokohta oli äänittää legendaarisella Finnvox-studioilla Espoon suloisin tyttö. Yhden oton magia ja siinä miljöössä. WAU!!

Kiitos levyn tuotannosta menee Timo Luukkaselle. Hänen työpanoksensa oli keskeinen. Levy julkaistiin Timon Spiridom-levymerkin kautta. Ilman Timoa ei levyä olisi. Kiitos.

Levy julkaistiin lokakuussa 2013. Ensimmäinen single oli ”Toiset”. Levy kestää aikaa ja on mielestäni onnistunut kokonaisuus. Ensimmäinen on aina tärkein.

Julkaistu: 11.8.2023