Takaisin

Heinu Liveä – Heikki on sammunut

5.12.2023

Hovimuusikon ja Colatrion kanssa kuvasimme ja äänitimme reippaan pikkujoulurallin ”Heikki on sammunut” lokakuun lopulla. Ajankohta on nyt ja tuotteen saa…

”Heinu” 10 vuotta.

11.8.2023

Debyytti-albumini ”Heinu” täyttää kymmenen vuotta. Heinu sai alkunsa tavattuani Timo Luukkasen vuonna 2010. Timo oli uinut syvällä musiikkibusineksen koukeroissa jo…

Vexi Salmi – maailma on kaunis – yhteislaulukonsertti 19.7.2023.

1.7.2023

Viime vuonna  ensikasteensa saanut Vexi Salmen muistolle omistettu yhteislaulukonsertti Hämeenlinnan torilla saa jatkoa tänä vuonna ja tapahtuma on jälleen yleisölle…

Hovimuusikko Ilkka 10v-juhlan liveäänitys.

1.6.2023

Kokoonnuimme Heinuun soittamaan Ilkan kultaisimmat käännöshitit Suomi-pop-uran varrelta. Biisit on kuultavissa Suomipopilla 8.6. juhlalähetyksestä alkaen. HeinosNikke myös kuvasi biisit livenä…

Keikkavuodesta toiseen.

19.1.2023

Kulunut vuosi on tapana summata näin vuodenvaihteessa. Some täyttyy iloista ja suruista, kun päivitykset vuoden 2022 taisteluista on käyty ja…

Vexi Salmi, Maailma on kaunis, yhteislaulukonsertti

15.7.2022

Hämeenlinnan kaupunki lupasi järjestää Vexi Salmen muistolle 2020 yhteislauluillan. Koronan takia tilaisuus siirtyi, mutta vihdoin 14.7.2022. Hämeenlinnan torille saatiin hieno…

”HEINU III” 27.5.2022.

24.5.2022

Uusi albumi ilmestyy suoratoistopalveluihin 27.5.2022. Toivottavasti pidätte. Minä ainakin pidän. Kolmas albumini on täysin itsenäinen teokseni. Mustikkamaa biisillä Janne Saksa…

Katot nousee korkeaan 29.4.2022.

21.4.2022

Uusi lauluni ”Katot nousee korkeaan” julkaistaan 29.4. Laulu tulee toukokuussa julkaistavalle Heinu III-albumille. Teksti ja sävellys on omaa tuotantoani ja…

Studiorusketusta

10.2.2022

Studiorusketusta tosiaan. Koko alkuvuoden olen työskennellyt remppaamissani studiotiloissa kotinavetassa. Aika kuluu siivillä ja työt ovat edenneet hyvin. Albumin biisit ovat…

Jouluhymni (Rauhaa, vain rauhaa)

24.12.2021